tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kaikki Rohkeus

Päätin vaihteeks tehdä vähän positiivisemman postauksen, ajattelin kertoa vähän mistä mun blogin nimi tulee.

Jannika B on upea 30-vuotias laulajatar, jolla on maailman persoonallisin ja kaunein saundi. Jannika on huikea live esiintyjä ja kirjoittaa upeita sanotuksia. Voiko täydellisempää artistia olla?

Kaiken tämän lisäksi sen kolme kertaa mitä olen Jannikan kanssa keskustellut kahden kesken, oon huomannut, että Jannika on todella empaattinen, ymmärtäväinen ja kaikin puolin valloittava persoona myös ihan tavallisena ihmisenä. Oon kertonut Jannikalle mun elämässä tapahtuneista vaikeista asioista ja Jannika on paljon tsempannut ja tukenut mua.

Oon myös kirjottanut Jannikalle fanikirjeen ja sen kirjeen jälkeen kun ekan kerran juteltiin livenä niin Jannika muisti mut.:)

Jannika on tehnyt todella paljon töitä unelmiensa eteen ja ansaitsee sen kaiken onnen mitä on tässä maailmassa saavuttanut.

Jannikan tavoin aijon itekkin tehdä kaikkeni mun unelmien eteen. Tiedän, että myös Jannika on vaipunut monta kertaa epätoivoon mutta koskaan ei luovuttanut ja nyt voimme nähdä tämän kovan työn tuloksen. 

Jannikan upee musiikki antaa mulle joka päivä toivoa elää tätä elämää. Sen jälkeen kun ostin Jannikan ensimmäisen levyn, ei ole sellaista päivä ollut etten olis Jannikaa kuunnellut. Kaikki Rohkeus -levyn ostaminen on ollu yks mun elämän viisaimpia päätöksiä.


Erityisesti mua on Jannikan tuotannosta koskettanut kappale Seuraavaan Elämään. Se aiheuttaa mussa valtavan suuria tunteita. Se aiheuttaa kylmiä väreitä koska Jannika eläytyy ja laulaa kappaleen niin upeasti. Lyriikat on todella koskettavat ja kokonaisuus on vahva ja ytimekäs. Vaikka kappaleessa annetaan ymmärtää, että elämä ei ole mennyt ihan putkeen, niin kuitenkin siinä on toivoa siitä, että rakastavaiset pääsevät toistensa luo seuraavassa elämässä.


Kiitos ihan mielettömästi upee Jannika, oot ollu tosi pitkään suuri osa mun elämää ja tuut edelleen olemaan. Kiitos tuhannesti, oot mieletön! <3

Tässä vielä linkki Seuraavaan elämään -biisiin:

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

I bleed knowing you dont't care

"Even though I'm the sacrifise,
You won't try for me not now.
Though I'd die to know you love me. 
I'm all alone.
Isn't someone missing me?

And if I bleed, I'll bleed,
knowing you don't care.
And if I sleep just to dream of you,
I'll wake without you there,
Isn't something missing,
Isn't something missing..."

Miksi ihmiset sanovat ensin rakastavansa koko sydämestään ja heti kun tulee vaikeuksia eteen niin hylätään ja jätetään yksin saman tien?

Mun sisällä oleva tuska on alkanut taas polttaa mua entist enemmän. Sairaus yrittää koko ajan saada mua matkaansa. En tiedä jaksanko enää yrittää parantua. Tää tie on liian pitkä ja raskas.

Ainut toivo miks jaksaisin yrittää on se, että pääsisin alottamaan elokuuussa uudessa koulussa. Laitoin jo paperit menemään opiskelupaikan vastaanottamisesta. 

Toivon koko sydämestäni että voisin  saada sen ilon ja hyvän olon takasin minkä tietyt ihmiset on vieny multa. Mä en ansaitse tätä kipua ja tuskaa, miksi sen piti taas hivuttautua takasin.. Mä ansaitsisin olla onnellinen niin kuin mä ennen olin.




Mä en oikeesti tiedä mitä mä oon tehny väärin kun oon joutunu kokemaan kaiken tän paskan. Mutta jos mä tästä vieä jonain päivänä selviän, oon palon vahvempi ihminen kun moni muu.

Tai sitten kohtalo on vaan määrännyt että mä kuolen nuorena. Ehkä elämää vaan ei ole tehty mua varten.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

"I'm trying so hard to tell my self that your gone"


"When you cried I'd wipe away all of your tears.
When you'd scream I 'd fight away all of your fears.
And I held your hand through all of this years
but you still have
all of me."

Mun sisällä oleva tyhjyys on saanu mut miettimään kaikkia niitä rakkaita ihmisiä ketkä oon viime vuosien aikana menettänyt.

Mun isoäiti oli todella sairas ja kuoli lopulta sairaalassa keuhkokuumeeseen. Vaikka tuska oli suuri niin siitä oli helpompi selvitä kun tiesi kuinka kovat kivut mummulla oli viimeisinä hetkinään ja lopulta hän pääsi pois täältä ja pois siitä kaikesta tuskasta.

Mun hyvä ja rakas ystävä kuoli viime joulukuussa itsemurhaan, ja se oli ehkä hirvein asia mitä mulla on elämässä ikinä tullut vastaan. Kun kuulin asiasta, en vaan voinut käsittää että niin on oikeasti tapahtunut. Tiesin että mun ystävällä oli ollut tosi vaikeita vaiheita elämässä mutta luulin että hänellä menee jo oikeasti paremmin. Muistan, kuin ilonen ja hymyileväinen hän oli viimeisinä päivinään. Hän oli luultavasti hyvissä ajoin siihen valmistautunut ja sen takia halusi sen salata rakkailtaan. Vaikka se teko oli tosi itsekäs meitä kaikkia rakkaita kohtaa, uskon kuitenkin ymmärtäväni mitä mun ystävä kävi läpi koska ihan oikeesti todella tiedän mitä se on kun tuntuu että on menettäny elämässä kaiken ja minkälaista se jumalaton tuska on.

Keväällä mun paras ystävä ilmoitti teksiviestillä että meidän ystävyys ei voi enää jatkua. Se tuli mulle täysin puskista. Kyseinen ihminen sanoi että on liian rankkaa olla mun ystävä koska mulla on niin vaikeeta eikä hän osannut auttaa mua. Tavallaan ymmärrän häntä, mutta ainakin hyvä että viimein selvis että se ei ollut mitään aitoa ystävyyttä. Oikeet ystävät ei jätä yksin vaikka toisella olis kuin vaikeeta.

Mä oon yrittäny piristää itseäni ulkonäön ehostamisella. Kävin kampaajalla, takahiuksista lähti 15 cm pituutta pois, tuli etuhiukset ja kerrostettiin oikeen kunnolla. Itse sitten vaalensin ja värjäsin tyven kirkuvan pinkillä ja ehostin sinisiä latvoja (sitä vähää mitä niistä on jäljellä).



Hiusvärit päässä :D



Kunnon sotamaalaus




Halusin tollaset etuhiukset mut niitten ylläpitäminen siiisteinä on helkkarin työlästä :(





Tossa vielä kokonaisuus


Oon saanut paljon itkukohtauksia kun oon miettiny noita mun ystäviä.

 Mulla on hirvee ikävä mun entistä parasta ystävää, vaikka tekikin mulle paskan tempun. Mutta olisin ehkä voinut antaa sen anteeksi. 

Sillä mun toisella ystävällä on nyt varmasti paljon parempi olla siellä pilvenreunalla. Ties vaikka hän suojelis mua enkelinä rinnalla koko ajan.

Tuutte ikuisesti olemaan sydämessä rakkaat <3


maanantai 22. kesäkuuta 2015

"Täällä ei pärjää, jos ei opi ottamaan apua vastaan."


Viimeset viikot on ollu mulla ihan älyttömän vaikeita. Mun henkinen tuska on ollu niin jumalattoman kivuliasta että mä jo luulin että kuolen siihen pelkkään tuskaan.

Sain mun pahaan oloon helpotusta suuresta lääkemäärästä mutta mikään lääke ei poista niitä asioita mitkä tekee jokaisesta päivästä helvettiä.

Sairaalassa mun vointi alkoi mennä niin huonoksi että mulle sanottiin että mulla ehkä enää yksi päivä aikaa, jos mua ei laiteta välittömästi teholle.

Viikojen jälkeen tästä mun fyysinen vointi on alkanut olla parempi, ja se näkyy myös psyykkisessä voinnissa. Olen pystynyt hymyilemään, iloitsemaan pienistä asioista ja jopa suunnittelemaan tulevaisuutta.

Oon kapinoinut hoitoa vastaan ja nyt tiedän että olen vaan tuhonnut sillä itseäni entistä enemmän.

Olen vihdoin oppinut ymmärtämään lauseen; "Täällä ei pärjää, jos ei opi ottamaan apua vastaan." (Kiitos ihana Sini vinkistä)

Mä haluan parantua. Haluan olla onnellinen, viettää aikaa mun maailman ihanimpien ystävien kanssa ja elää tätä elämää täysillä. Nyt aion tehdä kaikkeni toipumiseni eteen. Aion nyt toipua niin hyvin että tähän paskaan ei tarvitse palata enää koskaan.



Nyt oon jo paljon pirteempi ja hyviä päiviä on tullut entistä enemmän :D



Ensimmäinen päivä auringon paisteessa teholla ja sisätaudeilla olon jälkeen :)



Välillä kaikki tuntuu aika mustavalkoselta tässä iässä...



Mun hiuksetkin on tosi hauraat ja huonossa kunnossa. :(



Oon kuitenkin omaksi ilokseni värjäillyt mun hiuksia. Aattelin että nyt voin koittaa kaikkia maailman värejä kun kuitenkin leikkaan hiukset ihan lyhyiks sairaalakeisin jälkeen. :)



Paine noussut sen verran että pärjäsin jo ilman letkua. :)



Pieni sellainen hetki sisätaudeilla kun ei tullut kyyneliä.



Oon saanut sairaalasta uuden, ihanan ja todella hyvän ystävänkin joka on tsempannut ja auttanut mua paljpon vaikka hänellä itselläänkin on vaikeeta. Kiitos isosisko <3

Nyt sitten vaan odotellaan että pääsen takasin mun ihanaan uuteen asuntoon. Kaikista eniten kaipaan mun ihania pieniä kisuja ja viulun soittoa. Heti kun pääsen himaan niin alan ahkerasti reenaamaan viulua että tekniikka palautuu.

Mun arki tulee myös muuttumaan syksyllä todella paljon, mutta siitä voitte kysyä multa tarkemmin henkilökohtasesti kun nähdään (ainakin ystävien ja sukulaisten kanssa :D)

Nyt kerään voimia että pääsen elämässä eteenpäin. Oon saanut uutta toivoa ja nautin kaikista niistä pienistäkin hetkistä kun mulla on vähänkin parempi mieli.

Aika näyttää, mitä kohtalo on mun varalle suunnitellut.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

This pain is just too real.


"Nyt mulle on kaikki tarjolla,
nyt mun pitäis parempi jo olla.
Mitä jos kuitenkin maa pettää altani?
Pidä musta kii, etten putoa enää.
Pidä musta huolta, katso mun perään.
Mitä jos kuitenkin, liukastuu,
reunalta jalkani?
Tai maa pettää altani?" 

Elämä on kipua ja tuskaa.
Välillä on hyvä olla, mutta lopulta kaikki aina tuhoutuu.
Ei tästä tule mitään. Itken joka päivä, on niin paha olo.

Tolta musta on viimeaikoina tuntunut ja tollasta tää on ollut. Tässä maailmassa ei oo mitään järkeä. Mä ajattelin hetken, että nyt mulla on elämä edessä ja tää alkaa sujua, asiat oli hyvin ja mulla oli hyvä olla.

Rukoilen joka päivä, että olisin saanut elää normaalin nuoruuden ja että olisin TERVE. Mä haluaisin elää tätä elämää, ilman näitä paskoja sairauksia.

Mun rakkaat ihmiset on viime aikoina satuttanu mua enemmän kun pahimmat vihamiehet. Yks mun "ystävä" haukku somessa ja puhu paskaa ympäri kyliä ja viimeseks haukku mut tekstiviestillä asioista joita en ole TODELLAKAAN tehnyt. Kyseisellä ihmisellä on varmaan nyt aika vaikeeta mutta mulla ei oo enää voimia siihen että se koko ajan purkaa pahaa oloa muhun, vaikka olen häntä auttanut ja yrittänyt olla tukena. Nyt meni hermot, kyseinen tyyppi painukoon helvettiin mun elämästä.

Toinen "ystävä" on pitkään valehdellu mulle kaikenmaailman kootut selitykset siitä miksi ei "ehdi" näkemään. Lopulta hän ilmoitti että on parempi että ei enää tavata. Sanoi että oon ihana ihminen eikä se johdu musta. Toisin sanoen, en koskaan saanut tietää mistä tää kaikki paska johtuu. Pystyn kyllä antamaan anteeks kyseiselle henkilölle mutta koskaan en tuu unohtamaan mitä tuskaa hän mulle aiheutti.

Olen muutenkin todella huonossa kunnossa niin psyykkisesti kun fyysisestikin. Keho on tosi voimaton, ei meinaa enää voimat riittää enää mihinkään. Koko ajan on niin heikko olo. Toisaalta henkistäkin taakkaa ja stressiä tulee joka suunnasta koko ajan. Tää tuska on ihan helvetillistä.

Hoitohenkilökunta on puolen vuoden ajan luvannut vaihtaa mun lääkärin ja mihinkään suuntaan ei homma edistynyt. Niillä on VELVOLLISUUS tässä tilanteessa vaihtaa se hemmetin lekuri. Soitinpa sitten ylilääkärille, joka antoi jo vähän uutta toivoa, kunnes se mun oma lääkäri taas meni ite säätään siihen väliin ja tuhoomaan kaiken sen mikä jo oli aluillaan. Musta tuntuu että oman hyvinvointini kannalta on nyt paras ratkaisu että en tällä hetkellä tapaa hoitohenkilökunnasta ketään muuta kuin terapeuttiani, joka on ainut rehellinen / aidosti välittävä ihminen koko lössistä.

Miksi sitten olen edelleen täällä?
Siihen on yksi ainut syy.

RAKKAUS.

Ilman rakkautta mulla ei todellakaan olis enää ainuttakaan syytä yrittää. Mutta rakkaus auttaa mua jaksamaan vielä toistaseks ainakin. Tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa, mutta tämä riittää toistaiseksi.

Tän kaiken angstaamisen jälkeen haluan kuitenkin muistuttaa teitä, rakkaita, ihania ja oikeita ystäviä ja läheisiä, että arvostan teitä todella paljon ja TE juuri olette sitä rakkautta, joka antaa voimaa yrittää ja jaksaa.

KIITOS <3

maanantai 12. tammikuuta 2015

18-vuotis synttärit

Moro kaikki!

Noniin... Nyt jaksoin vihdoin tehä tän synttäripostauksen. Mulla oli maailman parhaat 18-v. synttärit!
 Torstaina, kun oli virallinen päivä, kävin mun parhaan ystävän Heinin kanssa parilla lasillisella Amarillossa. Perjantaina oli kavereille bileet. Kuunneltiin (ja soitettiin siis itse :D) livemusiikkia, syötiin, juteltiin ja sit mul oli pari muuta etukäteen suunniteltua ohjelmaa: musavisa ja muhun  liittyvä tietovisa. Nelli voitti musavisan ja Heini tietovisan. Palkintona oli sellaset pienet lahjat, toivottavast tykkäsitte :). Sain juhlista paljon positiivista palautetta, hyvä että viihdyitte! Kiitos viel kaikille mukana olosta. Mulla on maailman parhaat ja ihanimmat ystävät, kiitos kun ootte olemassa <3

Lauantaina tuli vähän sukulaisia syömään ja kahvittelemaan. Illalla menin kiertelemään baareja maailman mahtavimman seurueen kanssa ja oli ihan huippuhauskaa vaikka taisin loppuillasta olla aika sekasin... ;D Mut kiitos myös teille parhaasta illasta!

Yks uus tuttavakin tuli viikonloppuna mun elämään... :DDD

Mun rakkaat ja ihanaiset <3

 18 kynttilää


Tollasenki väsäsin :D

 Pianisti/kitaristi/laulaja/säveltäjä/sanoittaja ja mitä vielä :DDD

Huomenna aamulla olis tiedossa inssi jo kello 7:50. Jännittää ihan sikana! Saa nähä miten käy...

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joululahjat

Moi kaikki!

Eli tässä postauksessa esittelen teille mun joululahjoja. Sain kaikkee kivaa:D ihan kaikista ei oo kuvaa mut tässä ainakin suurin osa:

 Akustinen teräskielinen kitara

 Kitaraan liittyvää krääsää: olkahihna, seinäteline, viritysmittari

 Mikkiständi

 Kaks lippua Live Aid Uusi Lastensairaala -konserttiin
(kestää kuulemma viis tuntii)

 Nuottiavain-kaulakoru, Siipikaulakoru, kolmet nappikorvikset

 Kaulahuivi

 Villasukat

 Glitterin lahjakortti ja suklaata
Käsintehty päiväkirja

 kosmetiikkaa ja kaks käsintehtyy koria ja tollasen hiusjutun

 Iittalan mariskooli (sain myös Iittalan tuikkukipon) ja kynttiläkippo

Käsintehty kynttilä, saippua ja normi huulirasva

Näitten lisäks sain valokuvia, laudeliinoja, kahvit ja kakut Robert's coffeesta ja paaaaaljon kynttilöitä.